A.M. Bikersin ideaa
21-03-2011
Heipparallaa lukijat!
Minua on alkanyt tympimään moottoripyöräilijöiden kerhot, jotka ovat suunnattuja vain tiettyjen pyörämallien omistajille tai muuten vain sisäpiiriporukalle. Eipä niissä mitään pahaa ole, mutta ne vain eivät ole minua varten! Selvitänkin siis nyt saako asiaan tehtyä muutosta.
Anonymous Motor Bikers on tällä hetkellä idea, joka suosiota saadessaan muuttuu todelliseksi ja toiminnalliseksi. Perusajatuksena olisi perustaa yhdistysmuotoinen moottoripyöräkerho pyöräharrastajille sekä harrastuksesta kiinnostuneille ja innostuneille. Tarkoituksena olisi kerätä lähinnä Pirkanmaalta (toki muualtakin) aktiivisia jäseniä ja heidän perheitään viettämään aikaa ajelemisen, höpöttämisen, kikkailun, virittämisen ja säätämisen merkeissä; tehdä siis lapsiystävällinen kerho. Vaikka lapset olisivatkin mukana toiminnassa ja heille pidettäisiin toimintaa yllä, niin kuitenkin myös aikuisille olisi omaa toimintaa, hankkeita, kokoontumisia ja tapahtumia. Ja jos oikein innostuneita immeisiä saadaan mukaan niin joku päivä voisi olla vaikka ihan oma hallitila, jossa voisi tehdä huoltohommia, jakaa tietoa ja tarvikkeita, hengailla ja ryystää kahvia, sulkea portti piikkilangalla ja polttaa kumia… Niin ja sille pikkuväelle olisi ihan oma puuhanurkka, jossa voi “korjata” vaikka kolmipyöräsiä. Vaikka kerhosta tulisi yhdistysmuotoinen viritelmä, niin se on silti vapaaehtoista toimintaa. Toivon kuitenkin, että muitakin aktiivisia puuhamiehiä/naisia itseni lisäksi löytyisi. Ja vaikka yhdistystä ei tulisikaan, niin ainahan sitä voi epävirallisesti lähteä kahveelle ja huristelemaan pitkin maakuntaa isommalla poppoolla!
Mikäli kuulostaa siltä, että haluaisit osallistua mahdollisen kerhon toimintaan, niin viestiä tulemaan. Mikäli olen ajatukseni kanssa yksin, niin sitten asia ei etene: Jos kiinnostuneita on muitakin niin ehkä tästä vielä tulee jotain.